Matkustaminen on aina ollut mieluinen osa elämääni niin pienessä, kuin suuremmassakin mittakaavassa. Isovanhempani asuvat Kemissä, jossa on tullut käytyä kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja niin autolla, kuin junallakin. Lomailemme lähes vuosittain ulkomailla, joten myös lentokoneet ja kaukomatkailu ovat myös tulleet tutuiksi, vaikka toivoisin näkeväni ja kokevani vielä paljon enemmän ulkomailla sekä oppivani vieraista kulttuureista!
Hiukset on tässä päässä joutunut koviin koetuksiin siitä lähtien, kun ulkonäkö alkoi kiinnostamaan. Niin kuin monet muutkin ikäiseni tytöt, olen kokeillut monia eri värejä hiuksiin. Muutaman viimeisen vuoden ajan olen pallotellut mustan ja punaisen välillä, tosin väliin on mahtunut useita ruskean eri sävyjä. Kahden vuoden ajan vasenta ohimoani on koristanut sivusiili, mutta sitä aiemmin hiusmallini on ollut melko tavanomainen. Viimeisin päähän pistoni hiusten suhteen oli leikata n. 15cm pois, mikä kaduttaa edelleen. Onneksi hiukset ovat uusiutuva luonnonvara, ja ne kasvavat takaisin!
Festarineitsyys meni viime kesänä Weekend festivaaleilla, ja voin sanoa ettei festareiden kiertäminen kyllä loppunu siihen mun osalta! Se oli yksi mieleenpainuvimmista viikonlopuista, vaikka se muistutti maanpäällistä teini helvettiä. Oli miten oli, nautin kovasti.
Ratsastus on vienyt melkein 7 vuotta elämästäni. Aloitin ratsastuksen toisen luokan keväällä ratsastuskoulussa, missä opin alkeet ja sain ensimmäisen hoitohevoseni. Muutaman vuoden jälkeen vaihdoin tallia, jossa kehitykseni jatkui ja kävin ensimmäisissä kisoissani, tosin en kovin menestyksekkäästi. Kaksi vuotta sitten aloin vuokrata isokokoista ponia lähempänä kotiani, myöhemmin kyseinen otus myytiin Tanskaan, mutta jatkan edelleen samalla tallilla.
.JPG)
Aamu-unet ovat heikkouteni, joiden takia myöhästyn usein. Vaikka olenkin alkanut kiinnittää huomiota siihen, ja kannustan itseni yhä useammin ajoissa ylös, on hetkelliseltä pelastukselta tuntuva torkutus yhä petollinen vihollinen.
Kaverit ovat ehdotomasti elämän tärkeimpiä asioita. Sanomattakin selvää, että ihminen kaipaa seuraa. Sellaista seuraa, missä voi röhnöttää pieruverkkareissa kertoillen mailman huonoimpia vitsejä ja silti tuntea itsensä rakastetuksi. Ja onnekseni ja ylpeydekseni voin sanoa, että tähän astiselle elinkaarelleni tällaisia ystäviä on mahtunut!
Luonteeltani olen iloinen ja sosiaalinen. Ääneni on luonnostaan kuuluva, mutta innostuessani selittämään jostakin desibelit nousevat nopeasti hyvin suuriksi. Toimin spontaanisti, ja harvemmin mietin asioita loppuun asti. Omaan melko hyvät puhetaidot ja väittelen mielelläni enemmän, tai vähemmän turhista asioista. Mainittavaa vielä lienee omituinen huumorintajuni, musta huumori iskee, ja tiettyyn rajaan asti mitä sairaampi tai röyhkeämpi vitsi on, sitä enemmän se naurattaa.
