tiistai 1. marraskuuta 2016

Retki- ja erätarvikkeet

1. Jalat, rinkat

-kengät:
Hyvissä vaelluskengissä tulee huomioida pohjan kuviointi (pito), varsi (tuki ja suoja), nauhoitettavuus ja käytön mukavuus (istuvuus ja keveys. Talvisin hyvien kenkien tulee olla lämpimät, ja ulkopinnan tulee hylkiä kosteutta. Myös syksyn sateilla ja keväisin lumien sulaessa käytettävien kenkien tulee pitää kosteutta kenkien ulkopuolella.

-sukat
Retkelle kannattaa ottaa tietyissä tilanteissa kahdet vaellussukat ja kahdet alussukat jokaista vaelluspäivää kohden. Erityisesti niissä olosuhteissa, joissa jalkineen sisällä on normaalia enemmän kosteutta, kuivien sukkien vaihto. Kahdet sukat estävät mainiosti hiertymien syntymistä.

-rinkat
Rinkan on hyvä olla niin mukava, että sillä pystyy kantamaan vähintään 10-15 kilon edestä tavaraa ongelmitta. Rinkkoja on pääosin kahdenlaisia, putkirinkkoja ja anatomisia rinkkoja. Anatomiset rinkat ovat syrjäyttäneet perinteiset putkirinkat lähes kokonaan. Putkirinkassa on nimensä mukaisesti reppua kannattelevat putket – tällaista rinkkaa pidetään hyvänä valintana silloin, kun kantamukset ovat erityisen painavia.

-täyttö
Rinkassa painavimmat tavarat tulee pakata hartioiden korkeudelle, lähelle selkää. Näin paino ei rasita ristiselkää. Kevyemmät tavarat kannattaa sijoittaa rinkan pohjalle, uloimpiin osiin ja yläläppään. Rinkan pohjatasku on hyvä paikka makuupussille. Rinkan yläläpän taskuun taas kannattaa pakata pieniä tavaroita. Lopuksi rinkasta kannattaa kiristää kaikki hihnat, jolloin rinkan sisältö pakkautuu tiiviisti ja paino tulee lähelle selkää.


2. Pukeutuminen

-Kerrospukeutuminen
Kullakin kerroksella on oma tehtävänsä ja yhdessä ne pitävät olomme mahdollisimman mukavana säästä riippumatta.
ALUSKERROS: Lähimpänä ihoa on aluskerros. Sen tehtävä on siirtää kosteutta kohti ylempiä kerroksia.
VÄLIKERROS: Välikerroksen vaatteet ovat kevyitä sekä huokoisia ja ne sitovat itseensä paljon ilmaa. Välikerroksen vaatteilla säädellään ulkoilijan lämpötilaa.
KUORIKERROS: Tuulelta ja kosteudelta suojaaminen ovat kuorikerroksen tehtäviä. Hyvät kuorivaatteet eivät päästä lainkaan tuulta taikka sadetta lävitseen.
ERISTYSKERROS: Talviretkeilyyn tarvitaan usein vielä neljäs vaatekerros. Pohjolan kylmissä olosuhteissa ei kolmikerrospukeutuminen aina riitä kireiltä pakkasilta suojautumiseen.

-Päähineet
Kesäisin riittää auringolta suojaava päähine, mutta säiden viiletessä päähineen tulee pitää pää lämpimänä.

-Kaulurit
Varsinkin säiden viiletessä on hyvä käyttää kauluria, ettei flunssa iske. Kauluri on myös kaulahuivia käytännöllisempi, sillä se ei roiku tai tartu mihinkään.

-Käsineet
Kätevät sormikkaat lämmittävät, mutta eivät kuitenkaan rajoita liikkuvuutta. Ohuemmat sormikkaat sujahtavat vaikkapa paksumpien talvimallisten hanskojen alle lisälämmikkeeksi


3. Yöpyminen

-Teltat
Telttoja on monen kokoisia ja valmistusmateriaaleja saattaa olla useita erilaisia. Vaellusteltan ja retkiteltan välinen ero on veteen piirretty viiva, joka ei suinkaan ole tarkka ja yksiselitteinen. Retkiteltta on parhaimmillaan kevyt ja kestävä sekä helppo pystyttää ja koota.

-Makuualustat
 Makuualustan pääasiallinen tarkoitus on eristää nukkuva ihminen maasta nousevalta kylmyydeltä. Makuualusta parantaa vaihtelevasti myös nukkumismukavuutta.  Makuualustan valintaan vaikuttavat muun muassa eristävyys, paino, koko, kestävyys, pakkauskoko ja nukkumismukavuus.

-Makuupussit
Makuupussi takaa vaeltajalle riittävät unet olosuhteista riippumatta. Tärkeitä valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat myös makuupussin koko ja paino. Laadukkaassa makuupussissa on helposti säädettävä huppu, sekä esteettömästi toimiva vetoketju. Hupun lisäksi makuupussissa voi olla kaulus, joka estää lämmön karkaamisen tehokkaasti. Vetoketjun alla voi olla lämpölista estämässä lämmön karkaamista. Pintakankaan mahdollinen vettähylkivä käsittely estää veden pääsyn makuupussin sisään. Makuupussiin kannattaa panostaa, sillä laadukas makuupussi kestää vuosia.

-Turvallisuus
Ensiapuvälineet tulee olla aina mukana, ja puhelimessa tulee aina olla tarpeeksi akkua, että paikalle voidaan tarvittaessa hälyttää apua. Vaelluksen aikana jalkoihin tulee rakkoja, hiertymiä ja lihaskipuja, usealle myös venähdyksiä tai polvikipuja. Siksi mukaan on hyvä varata mukaan reilusti rakkolaastaria, särkylääkkeitä ja urheiluteippiä. Iltaisin väsyneitä lihaksia voi hoitaa esim. linimenttivoiteella ja lihasten venyttelyä ja itsehuoltoa kannattaa harjoitella etukäteen.

4. Ruokailu

-Retkikeitin
Retkikeittimiä on esimerkiksi kaasu-, bensa- ja sprii-käyttöisiä. Olemassa on myös puukaasukäyttöinen retkikeitin, joka sopii erinomaisesti moderniin ekologiseen ajatteluun. Retkikeitintä hankkiessa tuleekiinnittää huomiota esimerkiksi keveyteen, nopeuteen ja polttoaineeseen.

-Eräruuat
Retkeilijä tarvitsee päivässä noin 2000–4000 kcal tai jopa enemmän kulutuksen määrästä riippuen. Esimerkiksi kylmällä ilmalla ruuan täytyy olla ravitsevampaa, sillä keho käyttää energiaa pelkästeen lämpimänä pysymiseen. Energian kulutukseen vaikuttaa myös liikkumistapa ja rasitustaso, maaston muodot, kantamusten paino, sukupuoli, ikä, paino ja kehon koostumus. Energiakulutuksen arvioiminen on tärkeää etenkin pitkillä retkillä, sillä aliravitsemus väsyttää ja vaikeuttaa palautumista.

-Välipalapatukat 
Välipalapatukat ovat hyvä välipalavaihtoehto, mikäli valitsee proteiinipatukoita.


-Tulenteko maastossa
Jos aiot sytyttää tulen metsässä tai muualla maastossa, ota ensin selville, onko alueelle annettu metsäpalovaroitus. Käytä mieluummin vanhaa, aikaisemmin käytössä ollutta nuotiopaikkaa, sillä näin luonto kuluu vähemmän. Jos joudut tekemään nuotion uuteen paikkaan, toimi niin, ettei tulenteosta jää jälkeäkään. Valitse sopiva paikka, vaikkapa sora- tai hiekkamaapohjainen paikka, jossa sammutusvettä on lähellä. Vältä tulen tekoa suoalueella tai sammalikossa, sillä tuli voi kyteä turpeessa tai sammalikossa pitkään ja saattaa yhtäkkiä leimahtaa leikkeihin. Suoraan kalliollekaan ei kannata tehdä tulta, sillä kivipinta mustuu ja kallio rikkoontuu helposti kuumuudesta.

Nuotiopaikan valmistus: Jos maanpinta ei ole paljas, irrota päällimmäinen, humuspitoinen maakerros ja kääri se sivuun. Paljasta kivennäismaa nuotiopohjan kokoon nähden vähintään kaksinkertaiselta tai riittävän laajalta alueelta lapiolla tai puukolla. Varmuudeksi voit vielä kastella paljastetun maanpinnan ja humuspitoisen maa-aineksen nuotion ympärillä. Talvella nuotiolle laitetaan ensin puista pohja, ettei lumi sammuta tulta.

-Luvat
Tulentekoon muualla metsässä kuin merkityllä tulentekopaikalla tarvitaan aina maanomistajan lupa. Kannattaa myös hankkia lupa polttopuiden ottoon.  Vaikka sinulla olisikin tulentekolupa, olet vastuussa turvallisuudesta. Tulenteko on kielletty, jos alueelle on annettu metsäpalovaroitus tai paikalla on kova tuuli, joka voi kuljettaa kipinät metsään.
Metsähallitus tarjoaa valtavat metsästysmaat, joita jokaisen metsästysluvan saaneen on oikeus käyttää. Eräluvat on pääsylippu elämyksiin, joita jahtireissu luonnossa tarjoaa.Metsähallitus tarjoaa kalastajille pääsyn tuhansille vesialueille. Monipuoliset kalavedet ympäri Suomea ovat järviä, lampia, koskia ja virtoja, joissa kalastuskohteen antama luontoelämys on yhtä tärkeässä osassa kuin saalis.
Metsähallituksen ylläpitämillä moottorikelkkaurilla liikkuessasi tarvitset uraluvan. Rovaniemen kunnan alueella asuvat saavat ns. maksuttoman kuntalaisen uraluvan. Lupa tulee olla mukana aina urilla liikuttaessa.



Retkiruokailu


Elintarvikehygienia:

Ruoka pitää silyttää oikein ja pilaantuvat ruoka-aineet on pidettävä kylmässä. Vanhimmat ja helposti pilaantuvat käytetään etusijalla. Ruoka kannattaa pitää loitolla haittaeläimistä (tuoksu houkuttelee eläimiä) ja muista riskitekijöistä. Myös omasta henkilökohtaisesta hygieniasta tulee pitää huolta. Eri ruokalajien välissä välineet tulee pestä, mikäli samoja astioita käytetään. Ruoka pitää kypsentää kunnolla, mikä varmistaa taudinaiheuttajamikrobien tuhoutumisen.


Ruuan pakkaaminen ja säilyvyys

Ruuat kannattaa pakata puhtaisiin ja niille tarkoitettuihin pakkauksiin, ne tunnistaa veitsen ja haarukan kuvasta tai tekstistä. Erityisruokavaliohenkilöitä pitää huomioida jo ruuanpakkaamisessa kontaminaatioriskin vuoksi. Mahdolliset esivalmistelut tulee tehdä etukäteen ja pakata asianmukaisesti. Ainekset kannattaa pakata valmiiksi päiväannoksiin ja niihin voi lisätä mausteet etukäteen. Kesäisin on hyvä suosia säilykkeitä ja kuivamuonaa, sillä ne eivät pilaannu helteillä. Kylmäkalle on hyvä pakata mukaan, mutta tulee huomioida että kylmyyttä riittää vain muutamaksi tunniksi. Virtaava vesi on hyvä säilytyspaikka kylmää tarvitseville elintarvikkeille. Spriipoltin on pakattava erilleen, sillä se saattaa vaikuttaa ruuan makuun. 





Energiantarve:

Retkeilijä tarvitsee päivässä noin 2000–4000 kcal tai jopa enemmän kulutuksen määrästä riippuen. Esimerkiksi kylmällä ilmalla ruuan täytyy olla ravitsevampaa, sillä keho käyttää energiaa pelkästeen lämpimänä pysymiseen. Energian kulutukseen vaikuttaa myös liikkumistapa ja rasitustaso, maaston muodot, kantamusten paino, sukupuoli, ikä, paino ja kehon koostumus. Energiakulutuksen arvioiminen on tärkeää etenkin pitkillä retkillä, sillä aliravitsemus väsyttää ja vaikeuttaa palautumista.

Juomavesi:


Aikuisen vesitarve on 2.5 litraa vuorokaudessa. Vettä mukaan varatessa tulee siis ottaa huomiion ryhmän koko, retken pituus, ja olosuhteet. Ruuasta saa noin litran tarvittavasta vesimäärästä, ja loput 1.5 litraa tulee juoda päivän mittaan. Talvisin tarvitsee vähintään litran lämmintä juotavaa vuorokautta kohden, kylmä kuluttaa energiaa ja jäähdyttää elimistöä. Lyhyillä retkillä juoma kannetaan termospulloissa, jotka ovat hyvin pesty, ettei bakteerit pesi siellä. Juomat säilyvät parhaiten viileässä sekä pimeässä, jolloin se on juomakelpoista 3-5 vuorokautta. Pitkillä retkillä puhdasta vettä saa kaivoista ja lähteistä, joskus voidaan käyttää myös pintavettä, eli järvi- joki- tai purovettä, mutta se on aina riski joka tulee tiedostaa. Turvallisuutta voi aina lisätä keittämällä veden. Sinileväistä vettä ei saa ikinä käyttää juomavetenä, edes keitettynä. Talvisin saattaa joutua sulattamaan ja keittämään lunta ja jäätä juomavedeksi. 






tiistai 27. syyskuuta 2016

Katajanmarja



Koska kataja on havupuu, sillä ei biologisesti katsottuna ole marjoja, vaan käpyjä. Katajanmarjan kehitys kestää yli kaksi vuotta, joten samassa pensaassa on yhtä aikaa sekä raakoja että kypsiä marjoja. Marjat lisäävät virtsan ja hien eritystä, joten rohtona niitä on käytetty munuais- ja rakkovaivoihin.


Katajanmarjaa käytetään edelleen liharuokien ja perinteisten alkoholijuomien geneverin ja ginin maustamiseen. Mausteena käytetään vain kypsiä katajanmarjoja. Parasta keruuaikaa on syksy, jolloin marjoja voi kerätä karistamalla: pensaan juurelle levitetään vaate, jonka päälle kypsät marjat karisevat taivutettuja oksia rajusti ravistettaessa ja raa’at jäävät pensaisiin. Katajanmarja on lievästi myrkyllinen, joten ei suositella syömään suurina määrinä.

Alkuruoka: Pippurihärkää ja sinappi-smetanaa 4 hengelle


400  g (kotimaista) naudan sisäfileetä
2  rkl giniä
mustapippuria myllystä
valkopippuria myllystä
½  rkl murskattua rosépippuria
½  rkl katajanmarjaa murskattuna
¼  dl merisuolaa

1  rkl sokeria

1  prk (120 g) Valio smetanaa

1  rkl Dijon-kokojyväsinappia
rouhittua mustapippuria
1  tl sokeria
100  g (n. 2 dl) parmesaania lastuina

4  dl rucolaa

Poista fileestä kalvot ja ylimääräinen rasva. Anna temperoitua huoneenlämmössä n. tunnin ajan

Sivele filee ginillä. Yhdistä mausteet ja hankaa fileen pintaan. Kääri filee tiukasti folioon. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.
Laita filee pakastimeen ja leikkaa kohmeisena ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kastikkeen aineet keskenään.
Asettele lihaviipaleet lautaselle vieri viereen ja pirskottele sinappi-smetanaa lihan päälle. (Voit tarjota kastikkeen myös erikseen.) Rouhi pinnalle mustapippuria. Koristele Forte-lastuilla ja rucolalla.
Tarjoa pippurihärkää keitettyjen perunoiden ja raikkaiden etikkasäilykeiden kanssa.

Katajanmarjalle voi olla allerginen, joten heille ei suositella tätä. Myöskään maitoallergikko ei voi syödä tätä maitotuotteiden takia.




Pääruoka: Riista-sienipata 4 hengelle


Ainekset

3 rkl

voita
800 g
kohmeista riistakäristyslihaa
1
sipuli hienonnettuna
2
valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 dl
siitakesieniä, suppilovahveroita tai herkkusieniä viipaleina
2 tl
timjamia
4
katajanmarjaa hienonnettuna
suolaa
vastajauhettua mustapippuria
4 dl
omenamehua
2 dl
kuohukermaa
KORISTELUUN:
rosmariinin oksia
LISÄKKEEKSI:
perunamuusia
puolukoita

Sulata paistinpannulla yksi ruokalusikallinen voita. Kuullota siinä sipulit, sienet sekä mausteet. Lusikoi ne uuninkestävään voideltuun vuokaan. Ruskista kohmeinen käristysliha lopussa voissa, mausta suolalla ja laita vuokaan. Lisää loput aineet ja hauduta 150-asteisessa uunissa kannen alla noin 1 ½-2 tuntia. Tarjoa perunamuusin ja puolukoiden kera. Voit hauduttaa padan valmiiksi jo edellisenä päivänä. Tämä ruoka vain paranee lämmitettäessä.


Katajanmarjalle voi olla allerginen, joten heille ei suositella tätä. Myöskään omena- tai puolukka-allergikko ei voi syödä tätä.





Jälkiruoka: Itse maustettu rapusnapsi 10 hengelle

1 plo

maustamatonta viinaa
rosmariinin oksa

muutama katajanmarja

Laita mausteet viinapulloon ja anna maustua päivä-kaksi jääkaapissa. Viilennä snapsi juotavaan kuntoon pakkasessa vasta sen jälkeen.


Katajanmarjalle voi olla allerginen, joten heille ei suositella tätä.




Lähteet:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kataja
http://www.valio.fi/reseptit/pippuriharkaa-ja-sinappi-smetanaa/
http://www.iltasanomat.fi/ruokala/resepti/art-2000001006041.html
http://www.iltasanomat.fi/ruokala/resepti/art-2000001011041.html

maanantai 29. elokuuta 2016

Ruoka-aineallergia ja uskonto


Kananmuna-allergia

Kananmuna-allergiassa elimistö tuottaa vasta-aineita tai aktivoi soluja allergiaa aiheuttavia ruoka-aineita eli allergeeneja vastaan. Allergisen ihmisen puolustusjärjestelmä toimii poikkeavasti ja ryhtyy puolustuskannalle sinänsä vaarattomia ruoka-aineita vastaan.

Kananmunassa pääosa allergeeneista on munan valkuaisessa, mutta herkimmät saavat oireita keltuaisestakin. Kananmuna-allergian voimakkuus vaihtelee kuitenkin yksilöllisesti. Joskus munan vatkaaminen tai paistaminen riittää levittämään ilmaan niin paljon valkuaisainemolekyylejä, että munaherkkä voi saada oireita. Toisaalta toisille kananmuna-allergisille pieni määrä munaa esimerkiksi leivonnaisissa ei aiheuta oireita lainkaan. 

Vaikka kuumentaminen ei sinänsä poista kananmunan allergeenisuutta, on keitettyjen munien havaittu sopivan toisille kananmuna-allergisille raakoja kananmunia paremmin. Myös keitetyt viiriäisenmunat saattavat sopia joillekin kananmuna-allergisille, vaikka osa munien allergeeneista onkin rakenteeltaan samankaltaisia. Kuitenkin henkilöiden, jotka saavat voimakkaita oireita kananmunasta, ei kannata omin päin ryhtyä kokeilemaan kanamunan tai viiriäisenmunan sopivuutta.

Kananmuna-allergiassa allerginen reaktio on usein välitön eli reaktio ilmenee nopeasti minuuteista tunteihin ruoka-aineen nauttimisesta ja oireet häviävät tavallisesti 24 tunnin kuluessa. Yleisimmät oireet ovat ihottuma, suolisto-oireet ja hengitystieoireet, jotka voivat olla hyvin voimakkaitakin.


Kananmuna-allergiaan ei ole lääkehoitoa, vaan sitä hoidetaan välttämisruokavaliolla. Lapsen ruokavaliossa kannattaa välttää allergiaa aiheuttavia ruoka-aineita niin kauan kuin ne aiheuttavat allergiaoireita. Varhaislapsuudessa voidaan kokeilla ruoka-aineen sopivuutta puolen vuoden välein ja oireilevilla yli kolmivuotiailla voi kokeiluväliä pidentää vuoteen. Kananmunan välttämisellä ei ole osoitettu olevan hyötyä kananmuna-allergian ehkäisyssä olipa kyseessä äidin raskauden- tai imetysaikainen ruokavalio tai lapsen oma ruokavalio. 

Hindulaisuus ja ruoka

Hindut syövät kasvisruuan lisäksi myös kanaa, kalaa ja lammasta. Lihaa ja verta pidetään epäpuhtaina, eikä niitä syödä. Tietyt ruoat luokitellaan "kuumiin" ja "kylmiin" sen mukaan, miten ne vaikuttavat kehoon ja tunteisiin. Esim. suolainen tai hapan ruoka on yleensä "kuumaa". "Kylmä" ruoka on makeaa tai karvasta. Hindulaisten tulisiin ruokiin tyypillisiä mausteita on chili, mustapippuri sekä valkosipuli. Ruokien tekemisessä käytetään merkityksellisiä aromeja, tuoksuja ja värejä sekä lääkinnällisiä ominaisuuksia. Hindut paastoavat ekadasina, eli jokaisen Kuun puolijakson yhdentenätoista päivänä. Jotkut paastoavat myös täydenkuun aikaan.

Anafylaksia

Anafylaksia on äkillinen, vakava allergista yleisreaktio. Henkilön saadessa anafylaksisen reaktion, tiilanne on hengenvaarallinen jollei oikeanlaista ensiapua ole tarjolla. Oireet voivat kehittyä minuuteissa. Mitä nopeammin oireet ilmenevät, sen vakavammasta tilanteesta on kyse. Anafylaksia on yleisempää allergikoilla, mutta lapsilla harvinaisempaa kuin aikuisilla.

https://vimeo.com/141511571

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Jokapojan minikala: Tarvikkeet

Onginta
Onkiminen on ilmaista, eikä siihen tarvitse lupaa. Varusteita ei tarvitse paljon; onkivapa, siima, koho, lyijypaino, koukku ja madot riittävät hyvän mielen lisäksi.




Virvelöinti/Heittokalastus
Heittokalastajan perusvälineet ovat vapa, kela, siima ja käytettävä viehe. Perusvapa on heittopainosuositukseltaan 5–30 grammaa ja sen tulee olla käyttäjälleen miellyttävän mittainen, yleensä 7-8 jalkaa. Heittokalastukseen soveltuvia keloja on kolmea eri tyyppiä, umpikela, avokela eli haspeli ja hyrräkela. Mitä ohuempia siimoja käytetään, sitä pitemmät heitot ovat mahdollisia. Suositeltavin monofilisiima on paksuudeltaan 0,25 mm, kun kuitusiiman osalta voidaan käyttää ohuempaakin. Etenkin vieheitä löytyy kalamieheltä erilaisia; Yleisimmät viehetyypit ovat vaaput, lusikat, lipat ja jigit.



Perhokalastus
Perhokalastus muistuttaa hieman viehekalastusta, erona on se, että pyyntivälineenä toimivat perhot ovat niin kevyitä, että niiden heittämistä varten tarvitaan painava, etuosastaan kartioitu perhosiima. Perhokalastusvälineet luokitellaan kansainvälisten koodien mukaan;

AFTM 3
- kevyeen perhokalastukseen purolle
- pikkutaimenelle, harjukselle, siialle
- lyhyitä heittoja, kelluvat siimat
- vasta-alkajan ei kannata aloittaa tästä, hifistelyä

AFTM 4
- kevyeen perhokalastukseen purolle, pienille koskille ja lammelle
- taimenelle, harjukselle, kirjolohelle
- mainio luokka pintaperhokalastukseen
- kun kokemusta on hieman, niin tämä kannattaa hankkia
- taitava heittäjä heittää lähes koko siiman ulos

AFTM 5
- kuten AFTM 4, mutta hieman raskaampi
- mukava luokka taimenen ja kirjolohen sekä harjuksen kalastamiseen
- vapa taipuu vielä mukavasti pienemmänkin kalan rimpuilessa siiman päässä

AFTM 6-7
- hyvä kokoluokka vasta-alkajalle
- yleensä hyvät heitto-ominaisuudet monille eri heittotekniikoille
- taimen ja kirjolohi sekä pieni lohi
- sopii niin pintaperho- kuin uppoperhokalastukseen
- kelluville ja uppoaville siimoille hyvin soveltuva

AFTM 8-9
- soveltuu raskaiden perhojen heittämiseen
- uppoavat siimat lentävät myös hyvin
- hauelle, isolle taimenelle ja lohelle
- merelle, järvelle ja keskisuurille koskille
- sopivin luokka hauen perhokalastukselle
- heittää helposti pitkiä heittoja

AFTM 10-12
- vavat ovat kahdella kädellä heitettäviä (poikkeuksia lukuun ottamatta)
- lohen kalastukseen isoille koskille
- pitkät heitot ja helppo perhon uittaminen



Verkkokalastus
Verkkokalastusta voidaan harjoittaa lähes ympäri vuoden jäätilanteesta riippuen. Kannattaa opetella kala-alue, sen rannat, syvänteet, kasvusto, lämpötilat, kutupaikat ja tutustua myös kalojen liikkeisiin ja tapoihin. Samoin myös valita oikea verkko tilanteen mukaan. Verkkokalastuksessa käytettäviä välineitä ovat:
-Vene, airot, pelastusliivit. Kaikki säähän ja vesialueeseen sopivat.
-Verkko ja puikkari. Älä säilytä auringossa.
-Painoja 1-2 kpl naruineen. Esim. Yksi tai kaksi reikätiiltä tukevassa pitkässä narussa.
-Verkkomerkit 2 kpl, 1,5 m korkea salko jossa 30 x 30 cm lippu. Kanisterit tai mehukattipurkit eivät ole missään nimessä riittävät verkkomerkit.
-Kalastusmerkki
-Ämpäri kaloille
-Sadehousut, kumisaappaat
-Puukko



Pilkintä
Pilkkiessä istutaan tunteja hiljaa kylmässä, ettei kalat ui karkuun. Pilkkiessäsi tarvitset jäänaskalit, kaira, pilkkivapa, siima, pilkit, koukut ja mormuskat, syötit, pilkkireppu ja sohjokauha.




Ravustus
Rapuja voi pyytää monilla eri tavoilla. Niitä voi poimia käsin ja erilaisia rapukeppejä apuna käyttäen sekä myös rapuhaaveilla. Ehdottomasti suosituin on rapumerta, joita on myynnissä muovisia ja havasverkosta tehtyjä. Ravustuksessa tsrvitaan hyvä merta. Hyvän merran tuntomerkit:

1. Suuri sisääntuloaukko
- rapujen helppo päästä sisään

2. Sisäaukko pieni ja korkealla pohjasta
- vaikeaa ravuille päästä pois

3. Irrotettava syöttöpidike
- helppo syötin asennus vaikka etukäteen

4. Pikalukitus avaa / sulkee merran keskeltä
- tyhjentäminen nopeaa

5. Kohosiiman kiinitys pikalukitukseen kätevästi

6. Painot merran pohjalla
- pyydys laskeutuu aina oiken päin



Tuulastus
Tuulastus on kalastuslaji, jota harrastetaan pääosin pimeinä syysöinä. Tuulastaminen tapahtuu soutuveneellä, jossa tuulastaja seisoo veneen nokassa ja koettaa iskeä lampulla valaistulla alueella näkyviä kaloja pitkävartisella atraimella. Tuulastuksessa tarvitaan siis vene, tehokas lamppu sekä atrain.


Väliotsikoissa linkit videoihin.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Matkailukohteisiin tutustuminen

Projektin työvaiheet:

  1. Valitse kohde
  2. Tutustu:
  3. Taustatyöt
  4. Käyntikohteessa+haastattelu
  5. Itsearviointi
KOHDE:

KATISTEN KARTANO

Tutustu:
  • Toimintaympäristö: Katisten Kartano
  • Palvelut ja tuotteet:
  1. Kruununmyllyn kokkikoulu
  2. Viini Tasting Kellarissa
  3. Land Rover Experience
  4. Viihdettä tilaisuuteen  Murhamysteerio
                                        The3ees lauluyhtye
                                       Taikuri                                                                                                                         Akkapakka show
  5. Yhteistyökumppanit   Fenix ohjelmapalvelut                                                                                                    Go Experience                                                                                                                Pro Arte                                                                                                                       Elämystehdas Action factory                                                                                          Hatusen liikenne Oy
  6. Ravintola
  7. Hotelli
  8. Kokous

  • Taustatyö
  1. Kohteeseen tutustuminen: Katisten Kartano on näyttävä rakennus Hämeenlinnassa, joka tarjoaa erinomaiset puitteet monenlaisille tilaisuuksille, jotka halutaan pitää innostavassa ympäristössä, luonnon keskellä ja ihan omassa rauhassa.
  2. Haastatteluajan sopiminen, ja lupien sopiminen: Lähetin sähköpostia, tiedustelin. 
  3. Käynnin ja haastattelun suunnittelu: ajankohta, Kysymykset: (seuraavassa kohdassa)
  • Käyntikohteessa/Haastattelu:

maanantai 23. toukokuuta 2016

#TOP6

Edellinenkin viikko meni kuten aiemmat, arki on jo rutinoitunut, ja siivoukset, valtaosaan kysymyksistä vastaaminen ja pelien ohjaaminen alkavat tulla luonnostaan, kuten pikkuhiljaa myös Royal Secretin tarinakin. Alku info takeltelee vielä ,muuta eiköhän senkin tekemällä opi!

lauantai 14. toukokuuta 2016

Royal Secret #TOP3

Kolmas viikko on vilahtanut silmien edestä suunnatonta vauhtia. Maanantai-iltana nappasin muutaman ystävän Hämeenlinnasta Helsinkiin, ja raahasin mukanani pelaamaan Royal Secretiä, mikä on kolmas Fredan peleistä. Nyt kun olen pelannut sen, ja nähnyt pelin asiakkaan silmin, siihen liittyviä asioita ei pidetä minulta salassa, vaan sen sijaan ko. pelin vetämistä opetetaan minulla vimmattua vauhtia.

Tällä viikolla olen aiemmpien työtehtävieni lisäksi ollut kuuntelemassa ja imemässä tietoa alkuspiikistä, sekä Royal Secretin alkutarinasta. Olen myös ollut mukana laittamassa huonetta järjestykseen, ja apupapereiden kanssa laittanut niitä jo itsekseni. Huoneet tulevat pikku hiljaa tutuiksi, niinkuin tarina ja alkuspiikkikin.

Olen viihtynyt Escape Room Helsingissä hyvin, työkaverit ovat mukavia ja ilmapiiri on loistava! Jos joku matkailun 1. -luokkalainen on eksynyt lukemaan tätä (tai joku muu paikasta kiinnostunut), suosittelen!

Tarinoita ja toimistoa #TOP5 +työssäoppi tehtävät

Aika kuluu nopeasti, vastahan minä tänne ensimmäistä päivää tulin. Nyt on jo viides viikko, kohtahan tämä on ohi. No, mukavassa paikassa kivassa seurassa aika menee kuin siivillä.

Viikko alkoi rauhallisesti, ensimmäinen peli alkoi vasta viideltä, ja aamupäivä meni toimistossa ja siivotessa. Kuten myös tiistaina, jatkettiin samalla kaavalla. Päivän ensimmäiset pelit olivat edelleen vapaina, joten vastailtiin sähköposteihin ja tehtiin varauksia.

Keskiviikko taas puolestaan kokonaan pelien parissa. Kalenterin ulkopuolinen varaus, ja muutama päiväpeli ennen junan lähtöä takaisin Hämeenlinnaan. Opettelin keskiviikkona myös Royal Secretin tarinaa, jolla luodaan tunnelmaa jo ennen huoneeseen astumista. Ensimmäisellä kerralla äänivärisi, ja juonikin vähän takelteli. Toinen ja kolmas kerta meni jo sujuvasti ilman suurempia oikkuja, ja ainakin ulospäin vaikutin itsevarmalta. Tarina siis on jo pääpiirtein hanskassa, jee!

Toimisto torstai. Aamusta ei ollut pelejä, eikä ollut edes siivous päivä. Näin ollen aika meni sähköposteihin vastaillessa. Escape Room Helsinki on juuri viimeisten viikkojen aikana ottanut käyttöönsä Smartumin. Sen ollessa uusi maksutapa, ja näin ollen kaikille hieman tuntematon, kirjoitin ja tulostin siihen käyttöohjeet.

Perjantai taas oli käytännönläheisempi, aamulla Helsinkiin saavuttuani kiersin toisen toimipisteen kautta noutamassa puhtaita pyyhkeitä Fredalle. Siellä siivottiin ja jynssättiin asunto puhtaaksi, ja laitettiin huoneet kuntoon pelejä varten. Pelien vetäminen sujuu jo hyvin, ja pikku hiljaa myös tarinan kerronta.

________________________________________________________________________


Toimipisteille on haastava kulkea esim. pyörätuolilla, ja asian suhteen ollaan jo pistetty aivoriihi pystyyn. Paperijäte kierrätetään erikseen, ja tulostamista vähennetään, esimerkiksi laskut pyritään lähettämään sähköissti.

Asiakaspalautetta kerätään asiakkailta suoraan pelin jälkeen. Kun ryhmä pääsee ulos huoneesta, heidät kerätään aulaan, johon he ennen peliä ovat takkejaan ja reppujaan jättäneet. Asiakkaista otetaan facebook-seinällemme kuva, mikäli heiltä lupa myöntyy. Tässä oheessa rupatellaan asiakkaiden kanssa, mitä he pitivät pelistä.
Asiakaspalautetta tulee myös sähköpostiin ja puheluita epäselvistä nettisivuista tulee silloin tällöin, ja näin saapunutta asiakaspalautetta käsitellään viikoittain toimistossa. (Yrityksellä on instagram, ja twittertili, mutta kumpaankaan ei kovin usein palautetta tule). Asiakkaalle vastataan, ja jos jokin asia vaatii korjaamista/kehittämistä, siihen puututaan mahdollisimman nopeasti.
Asiakaspalautteen mukaan pyritään kehittymään ja kehittämään yritystä.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Matkailu ja lainsäädäntö

Kaupparekisterilaki  
Kaupparekisteriin merkitään elinkeinonharjoittajia koskevat ilmoitukset ja tiedonannot sen mukaan kuin tässä laissa säädetään sekä patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä tarkemmin määrätään.

Toiminimilaki
Toiminimellä tarkoitetaan nimeä, jota elinkeinonharjoittaja käyttää toiminnassaan.
Kaupparekisteriin merkitty elinkeinonharjoittaja saa harjoittaa osaa toiminnastaan erityisellä nimellä (aputoiminimi). Elinkeinonharjoittaja voi toiminnassaan käyttää toiminimen ohella myös muuta tunnusta (toissijainen tunnus)
Kuluttajansuojalaki
 Tämä laki koskee kulutushyödykkeiden tarjontaa, myyntiä ja muuta markkinointia elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Lakia sovelletaan myös, kun elinkeinonharjoittaja välittää hyödykkeitä kuluttajille.

Kuluttajanturvallisuuslaki

Tämän lain tarkoituksena on:
1) varmistaa kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelujen turvallisuus;
2) ennaltaehkäistä kulutustavaroista ja kuluttajapalveluista aiheutuvia terveys- ja omaisuusvaaroja;
3) 2 kohdassa tarkoitetun vaaran ilmetessä varmistaa, että vaara saadaan riittävän tehokkaalla tavalla poistettua;
4) turvata korkealaatuinen kuluttajaturvallisuusvalvonta;
5) osaltaan parantaa toiminnanharjoittajien toimintaedellytyksiä.

Valmismatkalaki
 Tätä lakia sovelletaan valmismatkan markkinointiin ja valmismatkaa koskevaan sopimukseen, kun:
1) matkan tarjoaa matkailupalveluksia muutoin kuin satunnaisesti järjestävä tai välittävä elinkeinonharjoittaja vastiketta vastaan; ja
2) matka kestää yli 24 tuntia tai sisältää majoituksen yön aikana.

Kokoontumislaki
Tämän lain tarkoituksena on turvata perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden käyttämistä sekä ohjata yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien järjestämistä tarpeellisilla järjestysluonteisilla säännöksillä.

Tuotevastuulaki
Tämä laki koskee tuotteesta henkilölle taikka yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja vahinkoa kärsineen pääasiassa sellaiseen tarkoitukseen käyttämälle omaisuudelle aiheutuneen vahingon korvaamista

Vahingonkorvauslaki
 Vahingon korvaamiseen on sovellettava tämän lain säännöksiä. Tämä laki ei kuitenkaan koske, ellei tässä tai muussa laissa toisin säädetä, sopimukseen perustuvaa tai muussa laissa säädettyä korvausvastuuta.

Kuluttajalainsäädäntö
 Kuluttajansuojalainsäädäntö määrittelee kuluttajan ja
elinkeinonharjoittajan välisiä suhteita

Ympäristösuojelulaki
 Tämän lain tarkoituksena on:
1) ehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa, ehkäistä ja vähentää päästöjä sekä poistaa pilaantumisesta aiheutuvia haittoja ja torjua ympäristövahinkoja;
2) turvata terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kestävä ja monimuotoinen ympäristö, tukea kestävää kehitystä sekä torjua ilmastonmuutosta;
3) edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä vähentää jätteiden määrää ja haitallisuutta ja ehkäistä jätteistä aiheutuvia haitallisia vaikutuksia;
4) tehostaa ympäristöä pilaavan toiminnan vaikutusten arviointia ja huomioon ottamista kokonaisuutena; sekä
5) parantaa kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon.

Maastoliikennelaki
 Tämän lain tarkoituksena on ehkäistä haittoja, joita luonnolle tai muulle ympäristölle, luontaiselinkeinolle, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle taikka yksityiselle edulle aiheutuu moottorikäyttöisten ajoneuvojen käyttämisestä maastossa ja moottorikelkkailureitillä, sekä edistää liikenneturvallisuutta.
Haittojen ehkäisemiseksi ja liikenneturvallisuuden edistämiseksi on noudatettava myös, mitä muualla laissa säädetään.

Elintarvikelaki
 Tämän lain tarkoituksena on:
1) varmistaa elintarvikkeiden ja niiden käsittelyn turvallisuus sekä elintarvikkeiden hyvä terveydellinen ja muu elintarvikemääräysten mukainen laatu;
2) varmistaa, että elintarvikkeista annettava tieto on totuudenmukaista ja riittävää eikä johda harhaan;
3) suojata kuluttajaa elintarvikemääräysten vastaisten elintarvikkeiden aiheuttamilta terveysvaaroilta ja taloudellisilta tappioilta;
4) varmistaa elintarvikkeiden jäljitettävyys;
5) turvata korkealaatuinen elintarvikevalvonta; ja
6) osaltaan parantaa elintarvikealan toimijoiden toimintaedellytyksiä.

Maankäyttö- ja rakennuslaki
 Tämän lain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä.
Tavoitteena on myös turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa asioissa.

Ulkomaalaislaki
Tämän lain tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa ja oikeusturvaa ulkomaalaisasioissa. Lain tarkoituksena on lisäksi edistää hallittua maahanmuuttoa ja kansainvälisen suojelun antamista ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia kunnioittaen sekä ottaen huomioon Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset.

Passilaki
 Suomen kansalaisella on oikeus matkustaa maasta sen mukaan kuin tässä laissa säädetään.
Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan.

Passiasetus
Tämä asetus koskee henkilökohtaista passia ja seuruepassia sekä merenkulkijain kansallista henkilöllisyystodistusta.

Ilmoitusvelvollisuus ja turvallisuusasiakirja

Kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) 6 §:n mukaan eräitä kuluttajapalveluja tarjoavien toiminnanharjoittajien tulee ennen palvelun tarjoamisen aloittamista tehdä toiminnastaan ilmoitus sen kunnan valvontaviranomaiselle, jossa palvelua aiotaan tarjota.

Seuraavien palveluiden tarjoamisen aloittamisesta on ilmoitettava:
1) huvipuisto, perhepuisto, eläintarha, kotieläinpuisto, tivoli ja sirkus;
2) kuntosali;
3) laskettelukeskus ja muu rinnekeskus;
4) leikkikenttä ja siihen rinnastettava sisäleikkipaikka;
5) rullalautailupaikka ja vastaavanlainen pyöräilypaikka;
6) seikkailu-, elämys- ja luontopalvelu sekä niihin rinnastettava muu ohjelmapalvelu, jollei siihen sisältyvää riskiä voida arvioida vähäiseksi;
7) kiipeilykeskus;
8) ratsastustalli ja muu ratsastuspalvelu;
9) kartingrata;
10) uimahalli, maauimala, kylpylä ja viihdekylpylä;
11) uimaranta ja talviuintipaikka;
12) tatuointi-, lävistys- ja muu kehonmuokkauspalvelu;
13) turvapuhelinpalvelu ja muu vastaava palvelu;
14) tapahtuma, joka sisältää merkittävän riskin, josta toteutuessaan voi aiheutua vaaraa jonkun turvallisuudelle palveluun osallistuvien ihmisten suuren määrän tai muun erityisen syyn vuoksi.


Henkilökunnan kokous ja pelien ohjaamista #TOP 4

Neljäs viikko oli ja meni. Maanantaina työpäiväni alkoi vasta iltapäivällä, ja töissä olin iltaan asti. Maanantai-iltana oli myös kuukausittainen henkilökunnan kokous, jossa sain olla osallisena. Koin sen hyödylliseksi, sillä pääsin pureutumaan yritykseen vähän syvällisemmin, mitä olen aikasempien viikkojen aikana päässyt  perehtymään.
Muuten tällä viikolla olen ohjannut pelejä, laittanut huoneita kuntoon, siivonnut, vastannut sähköposteihin ja puhelimeen, sekä tietenkin nauttinut auringon lämmöstä ja helatorstain lomapäivästä.
Viime päivät ovat tuntuneet jo kesälomalle. Ulkona on lämmintä, ja pitkiä farkkuja ei tarvitse enää kuin myöhää illalla. Töissä on mukavaa, eikä se tunnu yhtään opiskelulta.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Sairastelua ja puheluita #TOP2

Työssäoppimisen toisen viion alotin 40 asteen kuumeella, joten skippasin tyystin alkuviikon. Töihin palatessani olin kuitenkin täysin tervehtynyt ja virkeä, ja aurinkoinen sää ja töihin palaaminen nostivat hymyn kasvoilleni.

Työtehtävät ovat olleet hyvin samoja mitä edellisenäkin viikolla. Tänään olen kuitenkin ottanut härkää sarvista, vastasin puhelimeen. Olen joutunut ojentamaan sen fiksummille, mutta olen myös saanut itse neuvottua jopa varsin pätevästi asioista, joista tiedän.

                                                                                                                                           

PEREHTYMINEN

1. Taustatietoja yrityksestä

  • Omistaja/ Ylläpitäjä: Virgo ja Yvonne
  • Toimiala: Vapaa-ajan toiminta
  • Perustamisvuosi:2014

2. Liikeidea ja toimiajatus:
    Lukitaan asiakkaat huoneeseen, josta heillä on 60min aikaa paeta ratkaisemalla erilaisia      arvoituksia. Tarjotaan ihmisille elämyksellistä omien älyllisten kykyjen kokeilua. 

3. Yrityksen henkilökunta: Mitä taitoja ammatillisen koulutuksen jälkeen tulisi hallita?
-Asiakaspalvelu, Sosiaaliset taidot
-Esiintyminen ja tarinan kerronta /Draama
-Atk-taidot
-Kirjallinen ilmaisu
-Kielitaito
-Ongelman ratkaisu, kiireen alla työskentely


4.
  • Miten toiminnan laatu on määritelty ja miten sitä seurataan? 
- Asiakaspalautteen perusteella, pelien jälkeen kysellään ja rupatellaan asiakkaiden kanssa. Myös seuraamalla peliä ja koko homman touhua pidetään itsemme ajan tasalla, ja tekniset asiat hoidetaan kuntoon sekä siivotan säännöllisesti.
  • Miten henkilökunnalle tiedotetaan yrityksen asioista?
        -Kuukausittaiset Henkilökunnan kokoukset 
        -Kuukausipalkkalaisten viikottaiset palaverit
        -Facebook           
  • Miten uusien työntekijöiden perehdytys toteutetaan?
        -Perehdytyskansiot
        -Henkilökunnan pelit
        -Ekoilla kerroilla mukana kokeneempi peliohjaaja/työntekijä
  • Miten henkilöstön hyvinvoinnista huolehditaan?
- Hyvinvointisuunnitelman mukaan, erilaisia harjoituksia on esillä seinällä. Työvuorot jaksotettu siten, että niihin voi itse vaikuttaa. Eri toimipisteiden välillä olevat siirtymä ajat on katsottu siten, että niiden pelien välissä on mahdollista palautua. Organisaatiota on selkeytetty.
  • Millainen on yrityksen imago, ja miten sitä tuodaan esille?
-Asiakkaiden kuvat pelin jälkeen facebookissa, kuvat kertoo asiakkaiden tyytyväisyydestä. Imago on suomen suurin ja pyritään myöskin laadukkaimpaan escape room -pakohuone peliin.

torstai 14. huhtikuuta 2016

ESCAPE ROOM HELSINKI - #TOP1

Loppu kevään mittainen työssäoppi alkoi 11.4, jolloin suuntasin 05.47 junalla kohti Helsinkiä. Suoritan matkailupalveluiden tuottamisen työssäopin Escape Room Helsingissä. Kyseinen yritys järjestää pakohuonepelejä kolmella eri toimipisteellä, Korkeavuorenkadulla, Kaisaniemenkadulla ja Fredrikinkadulla, jokainen toimipiste on siis aivan Helsingin keskustassa. Itse olen pääosin Fredan toimipisteellä, jossa pidetään pelit Royal Secret, Smuggler Monk sekä juuri avautuva virtual reality-peli Kosmos.

Maanantaina 18.4 pääsen pelaamaan Royal Secretiä, jonka jälkeen pääsen kunnolla työn makuun. Peli kuuluu perehdytykseeni, jotta saan täyden kuvan siitä, mitä tuleman pitää. Koettuani pelin asiakkaan silmin, pääsen seuraamaan pelin kulkua alusta loppuun pelinohjaajan kanssa, ja myöhemmin pääsen itse pelinohjaajan rooliin.

Ensimmäisellä viikolla olen siis perehtynyt enemmän toimistopuolen elämään, sekä ylläpitänyt tilojen siisteyttä siivouspäivinä. Puhelin soi taukoamatta, mutta olematta täysin perillä yrityksen asioista olen kuunnellut vierestä, miten erilaisiin asioihin vastataan. Olen myös tehnyt yritysvarauksia valvovan silmän alla, sekä vastannut muihinkin sähköposteihin.

Ensimmäisen viikon aikana ei ole ärsyttänyt tulla töihin edes väsyneenä ja aamukoomassa, sillä työporukka on ollut hyvin vastaanottavaa ja iloista väkeä. Escape Room Helsingin toimistossa on hyvä ilmapiiri, ja positiivinen tunnelma on huokunut jo ensimmäisistä käynneistäni saakka, eikä se ole säröillyt kertaakaan. Kivoja ihmisiä, hyvä ilmapiiri sekä mielenkiintoinen liikeidea, ei työssäoppipaikalta voi enempää toivoakaan!


torstai 31. maaliskuuta 2016

Ruokamatkailu -blogitehtävät (palvelujen suunnittelu)

Hämeenlinnan merkkihenkilön ympärille rakennettu ruokamatkailupalveluohjelmaa:







Kreikkalaisteemainen ruokamatkailupalveluohjelma:






torstai 10. maaliskuuta 2016

Kulttuurimatkailun ohjelmapalvelut

Tehtävä 1. Etsi kartta, jossa näkyvät kaikki Suomen 20 maakuntaa. 














2. Selvitä kunkin maakunnan:
a.) Maakuntakasvi
b.) Maakuntakivi
c.) Maakuntalintu (myös ääninäyte)
d.) Maakuntakala




  • Lappi
  1. Maakuntakasvi Kullero                            
  2. Maakuntakivi Kulta
  3. Maakuntalintu Sinirinta
  4. Maakuntakala Lohi



  • Pohjois-Pohjanmaa 


  1. Maakuntakasvi Suopursu
  2. Maakuntakivi Liuske
  3. Maakuntalintu Kurki
  4. Maakuntakala Siika




  • Kainuu 
  1. Maakuntakasvi Kanerva
  2. Maakuntakivi Vihreäkivi
  3. Maakuntalintu Kuukkeli
  4. Maakuntakala Kuore


  • Keski-Pohjanmaa
  1. Maakuntakasvi Kissankello 
  2. Maakuntakivi Gneissi
  3. Maakuntalintu Kiuru
  4. Maakuntakala Siika

  • Etelä-Pohjanmaa 
  1. Maakuntakasvi Maitohorsma
  2. Maakuntakivi Kärnäiitti
  3. Maakuntalintu Isokuovi
  4. Maakuntakala Siika



  • Pohjanmaa
  1. Maakuntakasvi Mesiangervo
  2. Maakuntakivi Vaasam graniitti
  3. Maakuntalintu Tervapääsky 
  4. Maakuntakala Siika


  • Pirkanmaa
  1. Maakuntakasvi Tuomi
  2. Maakuntakivi Pallokivi
  3. Maakuntalintu Västäräkki
  4. Maakuntakala Toutain


  • Pohjois-Savo
  1. Maakuntakasvi Kotipihlaja
  2. Maakuntakivi Apatiitti
  3. Maakuntalintu Kuikka
  4. Maakuntakala Muikku


  • Pohjois-Karjala
  1. Maakuntakasvi Karjalanruusu
  2. Maakuntakivi Vuolukivi
  3. Maakuntalintu Käki
  4. Maakuntakala Järvilohi


  • Etelä-Savo
  1. Maakuntakasvi Pohjanlumme
  2. Maakuntakivi Marmori
  3. Maakuntalintu Kuhankeittäjä
  4. Maakuntakala Muikku


  • Satakunta
  1. Maakuntakasvi Tyrni
  2. Maakuntakivi Hiekkakivi
  3. Maakuntalintu Sinitiainen
  4. Maakuntakala Nahkiainen


  • Keski-Suomi
  1. Maakuntakasvi Päivänkakkara
  2. Maakuntakivi Dioriitti
  3. Maakuntalintu Metso
  4. Maakuntakala Järvitaimen



  • Kymenlaakso
  1. Maakuntakasvi Keltakurjenmiekka, Tervaleppä
  2. Maakuntakivi Rapakivi
  3. Maakuntalintu Punatulkku
  4. Maakuntakala Kilohaili


  • Etelä-Karjala
  1. Maakuntakasvi Kangasvuokko
  2. Maakuntakivi Spektroliitti
  3. Maakuntalintu Satakieli
  4. Maakuntakala Järvilohi



  • Kanta-Häme
  1. Maakuntakasvi Hämeenkylmäkukka
  2. Maakuntakivi Kirjomaasälpä
  3. Maakuntalintu Kalasääski
  4. Maakuntakala Lahna



  • Päijät-Häme
  1. Maakuntakasvi Ruiskaunokki
  2. Maakuntakivi Diabaasi
  3. Maakuntalintu Valkoselkätikku
  4. Maakuntakala Lahna



  • Varsinais-Suomi
  1. Maakuntakasvi Tammi
  2. Maakuntakivi Sarvivölke
  3. Maakuntalintu Naakka 
  4. Maakuntakala Silakka



  • Uusimaa
  1. Maakuntakasvi Valkovuokko
  2. Maakuntakivi Sarvivälke
  3. Maakuntalintu Mustarastas
  4. Maakuntakala Kuha


  • Itä-Uusimaa
  1. Maakuntakasvi Leskenlehti
  2. Maakuntakivi Sipoon Kalkkikivi
  3. Maakuntalintu Haarapääsky
  4. Maakuntakala Meritaimen



  • Ahvenanmaa
  1. Maakuntakasvi Kevätesikko
  2. Maakuntakivi Eloperäinen Kalkkikivi
  3. Maakuntalintu Merikotka
  4. Maakuntakala Hauki




Ääninäytteitä:





Kurkien huuto















Sinirinta














Satakieli














Mustarastas














Tehtävä 3: Kansallismaismat

Kansallismaisemat ovat Suomen kansallista identiteettiä kuvastavia maisemia, joihin tiivistyvät maan erityispiirteet. Suomen kansallismasemia ovat:
1.1 Merellinen Helsinki
1.2 Porvoonjokilaakso ja Vanha Porvoo
1.3 Tapiola
1.4 Snappertunanjoki - Fagervik
1.5 Pohjan ruukit
1.6 Aurajokilaakso
1.7 Saaristomeri
1.8 Sundin kulttuurimaisema, Ahvenanmaa
1.9 Köyliönjärvi
1.10 Vanajaveden laakso
1.11 Rautaveden kulttuurimaisema
1.12 Tammerkoski
1.13 Hämeenkyrön kulttuurimaisemat
1.14 Imatrankoski
1.15 Olavinlinna ja Pihlajavesi
1.16 Punkaharju
1.17 Heinäveden reitti
1.18 Väisälänmäki
1.19 Koli
1.20 Pohjois-Karjalan vaarakylät
1.21 Kyrönjokivarsi ja eteläpohjalaiset viljelylakeudet
1.22 Merenkurkun saaristo
1.23 Hailuoto
1.24 Oulankajoen luonnon- ja kulttuurimaisemat
1.25 Aavasaksa ja Tornionjokilaakso
1.26 Pallastunturit
1.27 Utsjokilaakso

Merellinen Helsinki

Meri on tärkeä on Helsingin kaupunkikuvaa, harvasta kaupungista on niin suora yhteys avomerelle kuin Helsingistä. Helsinki syntyi nykyisen Vantaan Helsingin pitäjän alueelle pieneksi kyläksi. Kylän läpi virrannut joki nimettiin Ruotsin Helsingelandin maakunnasta muuttaneiden mukaan Helsingeåksi, ja joen päässä oleva koski Helsingeforsiksi. 







Utsjokilaakso

Utsjokilaakso on saamelaiskulttuurin ydinseutuja. Ylätasankoon urautunut Utsjoki on osittain viljeltyä laaksoa, jonka varrella on Pohjois-Lapille tyypillisiä yksittäistaloja. Kylät ovat keskittyneet muutaman kirkon ympärille, Utsjoelle ja Mantojärvelle, jossa on valtion varoin 1850-luvulla rakennettu harmaagraniittikirkko.

Tehtävä 4: Ideoi lasimatkailuun liittyvä päivän matkailupaketteja.

a.) Lapsiperhe 


Tuotteen nimi: Lasimäki lapsille

Lyhyt kuvaus: Kierroksen aikana perheen pienimmätkin pääsevät tutustumaan, miten lasia valmistetaan. Kierros päättyy kultasuklaa-puotiin.

Paikka:  Iittala, Lasimäki

Ajankohta ja saatavuus: Ympärivuoden

Kesto: 1h

Ryhmän koko: 4-8 hlö

Palvelukielet: suomi, ruotsi, englanti

Sisältö ja asiakaspalvelu: Opastus

Hinta: 10,- /hlö

Yhteys- ja lisätiedot: http://iittalanlasimaki.fi/



b.) Nuoret


Tuotteen nimi: Lasimäki nuorille

Lyhyt kuvaus: Kierroksen aikana nuoret pääsevät tutustumaan, miten lasia valmistetaan. Kierros päättyy kultasuklaa-puotiin.
Paikka:  Iittala, Lasimäki

Ajankohta ja saatavuus: Ympärivuoden

Kesto: 1h

Ryhmän koko: 4-8 hlö, sovittaessa isommatkin ryhmät

Palvelukielet: suomi, ruotsi, englanti

Sisältö ja asiakaspalvelu: Opastus

Hinta: 10,- /hlö

Yhteys- ja lisätiedot: http://iittalanlasimaki.fi/



c.) Lapseton pariskunta


Tuotteen nimi: Lasimäki aikuisille

Lyhyt kuvaus: Kierroksen aikana päästään tutustumaan, miten lasia valmistetaan. Kierros päättyy kultasuklaa-puotiin.
Paikka:  Iittala, Lasimäki

Ajankohta ja saatavuus: Ympärivuoden

Kesto: 1h

Ryhmän koko: 4-8 hlö

Palvelukielet: suomi, ruotsi, englanti

Sisältö ja asiakaspalvelu: Opastus

Hinta: 10,- /hlö

Yhteys- ja lisätiedot: http://iittalanlasimaki.fi/



d.) Eläkeläiset


Tuotteen nimi: Lasimäki ikäihmisille

Lyhyt kuvaus: Kierroksen aikana päästään tutustumaan rauhalliseen tahtiin, miten lasia valmistetaan. Kierros päättyy kultasuklaa-puotiin.
Paikka:  Iittala, Lasimäki

Ajankohta ja saatavuus: Ympärivuoden

Kesto: 1h

Ryhmän koko: 4-8 hlö

Palvelukielet: suomi, ruotsi, englanti

Sisältö ja asiakaspalvelu: Opastus

Hinta: 10,- /hlö

Yhteys- ja lisätiedot: http://iittalanlasimaki.fi/




Tehtävä 5: Ideoi muuhun kulttuurimatkailuun liittyvä, yhden yöpymisen sisältävä matkailupaketti

a.) Lapsiperhe


Tuotteen nimi: 

Lyhyt kuvaus: Aamu alkaa Puuhamaassa peuhaamalla. Päivän edetessä iltaan bussi kuljettaa asiakkaan Hämeenlinnan keskustaan, ja asiakkaat ruokitaan Pancho Villassa, josta on myös varattu pöytä. Päivän päätyttyä asiakkaat pääsevät lepäämään hotelli Emiliaan, ja majoitukseen kuuluu seuraavan aamun aamiainen. Aamupäivä on omaa aikaa, vaikka pakata tavaroitaan, sillä kello 12.00 mennään elokuvateatteriin, jossa pyörii Kunnon Dinosaurus-elokuva tilausnäytöksenä. Tämän jälkeen asiakkaat opastetaan linja-auto- ja rautatieasemalle tarpeiden mukaan.

Paikka: Hämeenlinna/Tervakoska

Ajankohta ja saatavuus: Joka kuun viimeinen lauantai

Kesto: 1½ vuorokautta

Ryhmän koko: 8-25 hlö

Palvelukielet: Suomi, englanti, ruotsi

Hinta: 70.-/hlö

Yhteys- ja lisätiedot: www.hassua@gmail.com



b.) Nuoret


Tuotteen nimi: Kulttuuria nuorilla

Lyhyt kuvaus: Nuoret poimitaan bussilla kyytiin Helsinki-Hämeenlinna väliltä. Tavarat viedään hotelli Sokokseen, jostasuunnataan illallistamaan meksikolaiseen ravintolaan Pancho Villaan. Ruokailun jälkeen palataan hotellille siistiytymään illan konserttia varten. Verkatehtaalla esiintyy Apulanta, konsertti kestää koko illan. Aamupala tarjoillana hotellilla, ja bussikuljetus takaisin Helsinkiin lähtee 10.00.

Paikka: Hämeenlinna

Ajankohta ja saatavuus: 21.4.2016

Kesto: Vuorokausi

Ryhmän koko: 8-15

Palvelukielet: suomi, ruotsi, englanti

Sisältö ja palvelut: Kuljetus, ruoka, majoitus, konsertti

Hinta: 100€

Yhteys- ja lisätiedot:  hassua@gmail.com



c.) Lapseton pariskunta


Tuotteen nimi: 

Lyhyt kuvaus: Matkapaketin ensimmäinen kohde on Hämeenlinnan Taidemuseo, jossa katsomassa käydään Mika Taanilan Muistikatko-näyttelyä. Tämän jälkeen siistiydytään, ja mennään syömään Piparkakkutaloon. Illalla mennään elokuviin Verkatehtaalla sijaitsevaan Bio Rexiin, ja elokuvan jälkeen majoitutaan Hotelli Cumulukseen. 

Paikka: Hämeenlinna

Ajankohta ja saatavuus: Joka kuun viimeinen viikonloppu, ympäri vuoden

Kesto: Vuorokauden

Ryhmän koko: 8-15hlö

Palvelukielet: suomi, ruotsi, englanti

Sisältö ja palvelut: sisäänpääsy kohteisiin, ruokailu, majoitus, elokuva

Hinta: 100€/hlö

Yhteys- ja lisätiedot:  hassua@gmail.com



d.) Eläkeläiset


Tuotteen nimi: Kulttuuria ikäihmisille

Lyhyt kuvaus: Ryhmän kanssa tavataan kahvila cafe Il Mondossa, jossa nautitaan aamu-, ja iltapäiväkahvit sekä jotain suolaista, kuten leivät tai paninit. Seuraavaksi siirrymme kävellen Palanderin talolla, jossa on opastettu kierros. Ihastuttavan näyttelyn jälkeen siirrymme Sibeliuksen syntymäkodille, missä on myös opastettu kierros. Tämän jälkeen siirrymme ruokailemaan aaivan vieressä sijaitsevaan amerikkalaistyyliseen ravintola Fresnoon. maittavan ruuan ja kulttuuria pursuavan päivän jälkeen menemme hotelli Emilian miellyttäviin huoneisiin. Aamupala tarjotaan hotellilla.

Paikka: Hämeenlinnan keskusta

Ajankohta ja saatavuus: viikonloppuisin, ympäri vuoden

Kesto: vuorokausi

Ryhmän koko: 4-10 hlö

Palvelukielet: suomi, ruotsi, englanti

Sisältö ja palvelu: sisäänpääsyt, ruuat, majoitus

Hinta: 60€

Yhteys- ja lisätiedot: hassua@gmail.com